Ralli Suomessa

Suomalaiset ovat autokansaa. Pienestä maasta on ponnistanut maailman kilpa-autoilusarjoihin useita menestyjiä kuten Ari Vatanen, Juha Kankkunen, Markku Alén, Mika Häkkinen tai Kimi Räikkönen. Sorateiden kasvatit päätyvät usein rallisarjoihin, mutta myös moottoriradoilla ajettaviin Formula- tai katuautosarjoihin. Kuitenkin menestyksen siemen kansan innostuksen muodossa on kylvetty asfalttiradoilla – Helsingin keskustassa Eläintarhan ajot 50-luvulla vetivät parhaillaan jopa 85 000 katsojaa. Lisää vettä myllyyn iski Timo Mäkisen vuoden 1965 voittama Monte Carlon ralli.

70-luvun lopulta saakka ajettua rallin maailman pääsarjaa World Rally Championship eli WRC-sarjaa 80-luvulla johti suomalaiset voittaen puolet mestaruuksista. 90-luvulla Tommi Mäkisen johdolla mestaruuksia kerättiin vielä enemmän. 2004 vuodesta lähtien mestaruussarjaa on tosin dominoinut ranskalainen Sébastien Loeb aina kauteen 2013 saakka, jolloin maanmiehensä Sébastien Ogier voitti mestaruuden. Kuitenkin myös 2000-luvulla on rallin pääsarjassa mukana suomalaisia, kuten kahdesti mestaruuden voittanut Marcus Grönholm, F1-radoilta rallisarjassa poikennut maailmanmestari Kimi Räikkönen, Jari-Matti Latvala sekä Mikko Hirvonen.

Miten pienestä maasta riittää näin paljon ainesta pienillä resursseilla ponnistaa maailman huipulle? Maaseudulla pojat saattoivat saada peltoauton jo kun jalat ylettää polkimille ja näkee ratin takaa tielle. Näillä autoilla sitten jo nuoresta pitäen saadaan kerrytettyä tuntumaa ja luodaan pitkäaikainen side öljyisten ja kuraisten remonttien myötä autoihin. Pellolla ja pihateillä ajellessa ei körötellä, vaan nuoruudeninnolla haetaan vauhdin hurmaa. Harvaanasutussa Suomessa on satoja ja taas satoja kilometrejä syrjäisiä ja hiljaisia sorateitä. Rallin harrastamisesta ei edes puhuta ennen kuin siihen hankintaan kunnon kalusto. Kun joukkoliikenteen saavuttamattomissa oleva nuoriso kulkee joka tapauksessa autolla pitkät välimatkat, tulee autoilu taatusti tutuksi. Vastuullinen joukko sulkee tien ja järjestää vartioinnin mahdollisen tienomistajan luvalla, jolloin harjoittelu käy turvallisesti.

2000-luvun aiempiin vuosikymmeniin verraten vaatimaton suomalainen rallimenestys pääsarjassa on arveltu johtuvan muun muassa resurssien puutteesta. Pienellä markkina-alueella sponsoritulot eivät ole kummoisia, jolloin korkealle on hankala ponnistaa. Niin tai näin, väkilukuun suhteutettuna on Suomi edelleen ehdotonta kärkikastia kansainvälisessä vertailussa niin sora- kuin asfalttiradoillakin. Lupaavia nuoria kuljettajia on paljon. Kuka on seuraava Flying Finn, lentävä suomalainen? Se jää nähtäväksi.

Mistä on menestyvät rallikuljettajat tehty?

Ralli on vauhdikas laji. Sorateiden kunkku on nopearefleksinen, rohkea, luottaa kartanlukijaansa ja tuntumaansa sekä päättäväinen. Rallissa muiden urheilulajien mukaisesti fyysinen kunto pitää olla erinomainen. Kansallisella tasolla menestyäkseen tai omaksi huvikseen voi rallia ajaa melkein kuka vain edellä kuvatun kaltainen. Mutta ennen kaikkea tarvitaan lahjakkuutta, jota maailman huipulla ei edes harjoittelemalla voida korvata. Koska myös ralli on nykyään hyvin kaupallistettu tuoteperhe sekä kallis laji, helpottaa mielenkiintoinen persoona uralla etenemistä. On ehkä valitettavaa, miten suuri merkitys ulkourheilullisillakin tekijöillä voi olla uralla etenemiselle.

Rallipoluilla ei epäröidä. Kun erikoiskoe on kartanlukijan kanssa nuotitettu, luottaa kuljettaja kartturinsa ohjeisiin sataprosenttisesti. Jos kartturin mukaan kaarteen jälkeen aukeaa suora, painetaan kurvista ulos vauhdilla. Erinomainen esimerkki ralliauton sisällä vallitsevasta luottamuksesta on Timo Mäkisen 1000 Lakes Rallyssä eli Suomen rallissa (nykyinen Neste Oil Rally Finland) legendaarisen Ouninpohjan erikoiskokeen ajaminen loppuun saakka kesken ajon pystyyn nousseen konepeiton takaa – vieläpä erikoiskokeen kolmanneksi parhaalla ajalla.

Tie menestykseen käy usein vain sitkeän harjoittelun kautta. Lajin kalleudesta johtuen kannattaa aloittelijan aloittaa joko vuokra- tai kimppa-autolla. Ainakaan uraa ei kannata aloittaa kalliilla erityisen kilpailukykyisellä autolla, jonka huolto ja ylläpito vievät aikaa ja rahaa harjoittelulta. Ensimmäisinä kausina kun harvoin kärkipään vauhtiin pääsee muutenkaan, niin arvonalenemisenkin myötä liioitellun suorituskykyisellä autolla aloittaminen tulee vain kalliiksi. Omat rajat ja fysiikan lait tulevat tutuiksi hieman edullisemmallakin autolla ja ehkäpä näytöt voivat johtaa sopiviin yhteistyökumppanuuksiin, jolloin sponsorirahoituksella on harrastusta helpompi viedä eteenpäin – ehkä kohti ammattilaisuraa?

Luonnollisesti huippukuljettajan uralla on lahjakkuudesta huomattava hyöty. Ranskalainen ennätysmies, yhdeksänkertainen maailmanmestari Sébastien Loeb aloitti uransa vasta yli 20-vuotiaana, mikä osoittaa, ettei lahjakkuuden merkitystä voida ylikorostaa harjoittelun määrään nähden.

Neste Oil Ralli 31.7.-3.8.2014

Useasti palkittu Neste Oil Rallin historia alkoi 1951, jolloin järjestettiin Jyväskylän Suurajot ensimmäisen kerran. Monte Carlon rallin karsintakilpailuna käytyyn kilpailuun osallistui 26 autoa. Vajaan vuosikymmenen kuluessa 1959 oli ralli virallinen EM-osakilpailu. Neste Oil aloitti 1994 osakilpailun nimisponsorina toimiessaan vielä Neste-nimellä. Neste-ralli onkin jäänyt elämään kansan mieliin, kuten myös 1000 Lakes Rally. Nykyään rallin virallinen kansainvälinen nimi on Neste Oil Rally Finland.

Rallia on alusta alkaen dominoineet suomalaiskuljettajat. Liki viisi vuosikymmentä kului ennen ensimmäisen ei-skandinaavisen voitettua rallin, minkä teki espanjalainen Carlos Sainz vuonna 1990. Tätä ennen rallin oli voittanut suomalaisten ohella muutamasti ruotsalainen kuljettaja. Tämänkin jälkeen Neste Oil Rallin voitto on päätynyt ulkomaiselle kuljettajalle alle kymmenen kertaa.

Hieman yli 33-kilometrinen Ouninpohja on Neste Oil Rallin erikoiskoe. Ouninpohja on yksi maailman legendaarisimmista ja kuuluisimmista erikoiskokeista. Nopea erikoiskoe ajetaan Jämsän kaupungin alueella. Erikoiskokeen tunnetuimmat kohdat ovat keltaisen talon hyppy ja Kakariston risteys.

Vuonna 2010 ajettiin 311-kilometrinen Suomen rallin 60-vuotisjuhlakilpailu. Jari-Matti Latvala voitti kilpailun jättäen taakseen ranskalaiset Sébastien Ogierin ja Sébastien Loebin. Konkarikuljettaja Juha Kankkunen osallistui kilpaluun, jonka nelinkertainen maailmanmestari ilmoitti olevan viimeinen MM-rallinsa. Kankkusta muistettiin Abu Dhabi Spirit of the Rally-palkinnolla. Palkinto oli epäilemättä tunnustus legendan merkittävästä urasta, jonka mestari päätti komeasti pistesijaan usean vuoden ajotauon jälkeen.

Rallin nykyinen järjestäjä AKK Sports Oy eli kotimaisen autourheiluyhdistyksen AKK-Motorsportsin markkinointiyhtiö on palkittu muun muassa rallin ympäristöystävällisen puolen esimerkillisestä toteuttamisesta sekä turvallisuuden erinomaisesta edistämisestä. Mitään muuta rallia ei ole valittu kolmena peräkkäisenä vuonna parhaaksi ralliksi (2002-2004), joten AKK Sportsin ponnistelut luoda toimiva brändi rallin ympärille ovat varsin onnistuneita.

Vuonna 2014 heinäkuun viimeisenä päivänä alkavaan ralliin puolustavana voittajana lähtee ranskalainen maailmanmestari Sébastien Ogier, kun haastamassa ovat muun muassa viime vuonna neljänneksi sijoittunut Mikko Hirvonen ja Ogierin kanssa Volkswagen Motorsport-tallissa ajava Jari-Matti Latvala. Kolmantena suomalaisena MM-sarjan kuljettajana ralliin osallistuu Hyundai Shell World Rally Team-tallia edustava Juho Hänninen. Neste Oil Rally Finlandin vedonlyöntikohteita löydät Betssonilta.

Suomen Ralli

Suomalaiset ovat rallikansaa ja siitä on osoituksena myöskin yhtäjaksoisesti vuodesta 1951 ajettu Jyväskylän suurajot, joka nykyisillään tunnetaan nimellä Neste Oil Ralli pääsponsorinsa mukaan. Se on yhtenä osana vuosittain järjestettävää rallin MM-osakilpailua ja vuoteen 2010 se on ollut aika lailla suomalaisten hallitsema rallikisa mutta kolmena viimeisenä vuonna kisan voiton on kuitanneet ranskalaiset Sebastian Loeb tai Ogier.

Suomalaisista ralliautoilijasta varmaan kaikille nuoremmillekin sukupolville ovat tuttuja nimet Tommi Mäkinen sekä Marcus Grönholm, molemmilla useampia Neste rallin voittoja. Myös Juha Kankkunen, Ari Vatanen, Markku Alen ja Hannu Mikkola ovat alan kovia konkareita. Alan uusimpia nimiä arvokisoissa ovat Mikko Hirvonen ja Jari-Matti Latvala.

90-luvulla Helsingissä nähtiin myös rallikisa nimeltä Helsinki Thunder, jossa ajettiin reilun 3 kilometrin katuradalla kahtena vuonna peräkkäin mutta siihen se kisa sitten kutistuikin.